sunnuntai 11. tammikuuta 2015

AFTER A WHILE

IMG_9518
IMG_9514
takki (click)
housut - Monki
Helloouu! Täällä taas, pitkästä aikaa... Oon super pahoillani tästä tauosta mikä mun blogiin on päässyt pariksi kuukaudeksi valloilleen ilmoittamatta mitään. Mitään sen erikoisempa syytä mulla ei tähän oo, muuta kun että ajoin itteni aivan piippuun taas blogin ja tällä kertaa myös Youtuben suhteen. Koitin postata minimissään 4 kertaa viikossa ja samalla tehdä hikihatussa videoita 2-3 kertaa viikossa youtuben puolelle, ja ton lisäksi vielä elää normaalia elämää kokeisiin lukien, ystäviä nähden ja urheillen.
Mulla on paha taipumus jäädä aina ns. koukkuun kaikkeen mitä teen. Tai ei ehkä koukkuun, mutta koitan aina ylisuorittaa kaikkea ja myöhemmin se kostautuu mulle negatiivisesti. Koska tahdon että mun blogi on täydellinen ja just sellanen mitä mun mielikuvissa, aloin kokemaan valtavaa stressiä kun postaukset ei ollutkaan enää mun mieleen. Siispä siirryin tekemään videoita Youtubeen! Tein joulukuussa joka päivä videon, elikkä pyöritin sellasta joulukalenteria mun kanavalla, joka ei myöskään näin myöhemmin ajateltuna ollut mun kaltaselle perfektionistille hyvä idea. Mutta ei siitä sen enempää sillä nyt puhutaankin mun blogista.
Oon äärettömän pettynyt itteeni ja pahoillani mun ihanalle lukijajoukolle näistä mun tauoista. Noin pultoista vuotta sitten mulla oli nimittäin tää sama tilanne. En vaan osaa ottaa rennosti tän blogin suhteen ja musta alko tossa syksyllä taas tuntumaan etten tee tätä enää itteni takia.

Nyt kun oon parin kuukauden ajan ollut täysin miettimättä tätä blogia ja keskittynyt ainoastaan Youtubeen, huomasin yks päivä kaipaavani tätä hommaa ihan älyttömästi. Menin lukemaan melkeimpä jokasen postauksen vuodesta 2012 eteenpäin ja sain valtavaa inspiraatiota mun vanhemmista postauksista! Juuri sellasia mä haluaisin mun postausten olevan nykyäänkin! Siispä, tulin siihen tulokseen että tuun teille tästä kirjottamaan ja pikkuhiljaa alan taas postailemaan teille. En usko että ihan heti tuun palaamaan siihe 3-5 kertaa viikossa postaamiseen, ehkä näin aluksi vaan kerran viikossa :-) Toivottavasti ymmärrätte tän asian, ja toistan vielä että oon suunnattoman pahoillani teille jotka vaan jaksatte odottaa mun postauksia, kommentoitte ihanasti ja ylipäätään ootte mun elämästä ja postauksista kiinnostuneita. Ja vaikka tää onkin tällänen yleinen klisee, niin mä en ihan oikeesti olisi tässä ilman teitä lukijoita.  Se on niin hassua miten ihanista kommenteista ja yhdestä uudesta lukijasta saa niin paljon piristystä päivään! Rakastan bloggaamista, mutta mun pitää vaan muistaa ottaa rennosti tän asian kanssa, etten petä jälleen itseäni ja teitä!

12 kommenttia:

  1. Tiiän ton tunteen, sillä oon tossa ihan samanlainen ja se tunne kun tajuaa että on oikeasti ihan loppu on kauhee, mut sillon on just hyvä ottaa etäisyyttä joihinkin asioihin ja palata niitten pariin, kun se hyvältä tuntuu ja pienestä tauosta saa taas uutta energiaa. Mä ainakin jaksan oottaa sun postauksia, vaikka pitäisit pidempääkin taukoa tai postailisit esim. vain kerran kuussa. Sun blogi on ollut aina mun lemppari. Helppohan mun on tämä sanoa, että älä ota paineita, mutta tarkotan sillä että älä meistä huoli, sun blogi on aina ollut niin ihanan aito. Kaikkee hyvää sulle ♥

    VastaaPoista
  2. Oi että! Olipas ihana saada tällanen kommentti :o Kiitos tosi tosi paljon! ♥ Ja ihanaa että jollain on samoja tuntemuksia, uskon kyllä yllättävän monet bloggaajat kohtaa tällasta aina välillä :-) Kiitos vielä ja samoin sulle!

    VastaaPoista
  3. ihanaa et alat taas postailee useemmin, mut älä ota stressii tästä :) haluun vaa sanoo et sä oot ihanan inspiroiva ihminen ja must on kiva käydä lukee sun askii ja seurailla sun videoita, kun jaksat olla niin avoin ja ystävällinen tääl somessa :-) ♥ sun blogi on tosi ihana ja heti ku tänne tulee niin nätti ulkoasu kiinnittää huomion ja tää on täynnä kivoja kuvia! ♥ toivottavasti siis saadaan seurailla jatkossakin sun elämää täällä, keep going ♥

    VastaaPoista
  4. missä koulussa oot :)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, älä oo yhtään pettyny ittees! Oot vahva ja rohkee, kun uskallat myöntää ton itelles ja hidastaa vauhtia :-)

    VastaaPoista
  6. Mä jaksan oottaa sun postauksia niin kauan kun tarttee koska oot ihana, paras bloggaaja ikinä, pidät aivan ihanaa blogia ja teet ihania videoita. Oot aina mun ykkös bloggaaja. Oot aina mulle ystävällinen, kiva ja kiltti! ❤ Oot mun isoveljen tyttöystävä ja se on huippu ihanaa että eetulla on noin täydellinen tyttöystävä. Oon kattonu kaikki sun videot monta kertaa ja lukenu lähes kaikki postaukset koska sulla on vaan niin ihanat videot ja postaukset. ❤:)

    VastaaPoista
  7. kyllä mä ainakin ymmärrän, että joskus pitää ottaa vähän pakkia! muutenki aina ei kerkee/jaksa postata ja tehdä videoita, kun se oma elämäkin on elettävänä koulun, perheen ja kavereiden parissa! ♥ ootan kuitenkin jo innolla uusia postauksia, kiva kun palasit tänne bloginkin pariin! :--) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että ymmärrätte! :-) Ja ihana kuulla, kiitos ♥

      Poista