sunnuntai 12. lokakuuta 2014

SEPT & OCT

Moikka! Tänään siis tätä kuukausikatsausta, niinkun eilen lupailinkin! Vaikka ei ollakaan vielä edes lokakuun puolvälissä, niin päätin silti tehdä tämän katsauksen ihan vaan senkin takia, että aina välillä on kiva suunnata katse vähän taaksepäin! Ja jälleen kerran kävi niin, että tajusin vasta nyt miten nopesti aika oikeen meneekään ja miten paljon muutamassa viikossa ehtii tapahtua! x)
Pari juttua on myös blogin puolella jäänyt kertomatta, joten nekin asiat tulevat sitten tässä samalla kerrottua! :-) Alotetaan!

1
Muistatteko tän päivän josta kerroin blogissa? Eli kyseessä siis Visual Inspiration 2014- tapahtuma, jossa olin mallina muutaman muun tytön kanssa. Itse en edes muistanut tätä koko tapahtumaa! Saatika sitä, että olin tuolla jo noin 4 viikkoa sitten, tuntuu kuin tuosta olis vaan muutama hassu päivä aikaa! :-D Täältä voitte lukea lisää tosta päivästä, mikäli kyseinen postaus on mennyt ohi teidän kohdallanne :-)

3
Muutamat kuvat mun lemppareiksi muodostuneista vaatekappaleista nyt syys- ja lokakuun aikana. Eli rennot boyfriendfarkut, ihanat ja yksinkertaiset perusneuleet, juurikin tuo keskimmäisessä kuvassa näkyvä selästä avoinainen paita ja täydelliset slip onit...

2
Ja hieman asukuvia! Ekan kuvan vaatteille oonkin omistanut kokonaan oman postauksen, mutta kaksi jälkimmäistä kuvaa on esiintynyt ainoastaan mun Instagram-tilillä (kiakaunisto). Keskimmäisessä kuvassa näätte mun uudet rakkaushousut joista saatte kuulla lisää myöhemmin ens viikolla... Ja vimppa asu kuvastaakin aika täydellisesti mun pukeutumista kiireisinä aamuina; päälle vaatekaapin ekat vaatteet, jotka käteen sattuu! :-D

4
Mä kysyn kysymyksen. Miksi kaikki ruokakuvat on mun puhelimessa aina jostain epäterveellisestä? Mä syön kyllä omasta mielestäni suurimmilta osin terveellisesti, mutta aina niistä herkuista sitten kuitenkin ne kuvat tulee napattua! Onko jollain muulla samaa vikaa? :-D
Ekassa kuvassa kuitenkin Fontanan herkkuruokaa, mä vannon että noi ranskikset on maailman parhaita! Ja toisessa kuvassa onkin mun ja Millan sadepäivän välipalaa, nimittäin poppareita & nutellaa! Yllättävän hyvä yhdistelmä muuten x)

5
Arvatkaa mitä, mun hiusten värjäyksestä on kulunut jo melkeimpä 4 viikkoa!? Whaat, tää sai mut  kyllä ihmettelemään. Tuntuu kuin olisin värjäillyt nää hiukset vasta pari viikkoa sitten!! Ei ihme että tää väri onkin jo alkanut haalistua päässä :-D

Keskimmäisessä kuvassa minä ja ihana pikkusiskoni Milla. Oon huomannut että mä ja Milla ollaan lähennytty tosi paljon viimisinä viikkoina, ollaan siis alettu löytämään kaikenlaista yhteistä tekemistä, joka on mun mielestä tosi kiva juttu! Ollaan mm. kateltu leffoja (joista molemmat tykkää), pidetty peli-iltoja ja kuvailtu yhdessä, suunnitelmissa olis myös toteuttaa jonkinlainen yhteinen video tämän pikkuneidin kanssa x)

6
Pari hassua kuvaa musta ja Eetusta. Sain kommentin jokin aikaa sitten jossa oltiin jo melken luultu, että mä ja Eetu oltais erottu! Apua, sellaisen mielikuvan luominen ei oo todellakan ollut tarkoitus!
Oon kyllä ehkä jopa tietoisestikkin jättänyt meijän suhteesta keromisen taka-alalle täällä blogissa, sillä en tiiä kuinka moni jaksaa sitten siitä lukea joka viikonloppu. Vaikka eihän meistä aina tarvitse erikseen postausta tehdä, kun vietetään aikaa yhdessä... Mutta nyt voisin jopa luvata että pian saatte meistä yhteistä postausta! Miltä muuten "ask my boyfriend" - kysymyspostaus kuulostais? :-)

7
Nää kuvat on kaikkein tuoreimpia, nimittäin tältä viikolta! Oltiin siis tyttöjen (ja monen muun ennalta tuntemattoman) kanssa Laivaseminaarissa (ke-to) ja oli kyllä todella hauskaa :-D Laiva lähti siis Turusta kello 8 aamulla, yhdeksän aikoihin meillä oli muutaman tunnin seminaari osuus, jonka jälkeen vapaa-aikaa torstai aamuun asti! Merenkänyti oli kyllä aikamoista päivemmällä, mutta onneksi iltaa kohden alkoi tyyntymään... Lounas buffetissa yksi jos toinenkin voivotteli pahaa oloaan ja lautaset ja lasit vaan kilisivät laivan keikkuessa. Huhhuh, mä ainakin koin pienen pelkotilan kun mielessä pyöri Titanic ja Estonia laivat ja niiden tapahtumat...

8
Loppuun vielä pari quotea, joihin mulla ei oo paljoakaan mitään muuta lisättävää. Kuvat täältä.

12 kommenttia:

  1. ihan ehdottomasti teistä yhteispostausta ja ehkä videotaki? Ootte ylisöpö pari ,toivottavasti ootte aina yhessä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausta joo ja videota myös jos vaan keksin hyvän aiheen! :-) kiitos paljon sulle, sitä mekin toivotaan x)

      Poista
  2. joo yhteispostaus ois kiva! Kuinka usein näätte ja onko väimatkaa paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan nähty koulujen alun jälkeen joka viikonloppu ja välimatkaa n. 360km :-)

      Poista
  3. Mun mielest melkeen parhaimpia postauksia on ne missä kerrot Eetusta tai mitä ootte tehny tms :D ja videot eetun kaa! Joo toi ask my boyfriend kuullostaa tosi hyvältä! :) Onkos se cute couple tulossa millon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! No ihanaa kuulla tollanen mielipide x) jes kiitos paljon! Ja hmm, oon alkanut vähän epäröidä sen cute couplen kanssa :-/ oon kyllä alottanut tekemään sitä mutta saa nähä julkasenko sitä koskaan :-(

      Poista
  4. Mistä toi sun selästä avoin ja pinkki paita on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkonen on bikbokista ja pinkki Choiesilta! :-)

      Poista
  5. Minkä kokoisia ne Choiesin vaatteet on sun mielestä? Isoja, pieniä, normeja? Minkä kokonen toi sun pinkki paita on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän normaalia pienempiä ja moni on melko cropattuja myös :-) oon ylensä tilannut mun vaatteet S koossa ja toi taitaa olla myöskin kokoa S! :-)

      Poista
  6. Oi aivan ihania kuvia , niinkun sulla on aina ♥ mulla on toi sama, että herkkukuvista tulee enimmäkssen ne kuvat napattua :--D

    VastaaPoista
  7. Tää oli tosi kivan näköne postaus :)

    VastaaPoista